Haukanholma on kaunis ja tunnelmallinen ranta-alue Nuuksion kansallispuiston ytimessä, ihan siinä suosituimpien reittien tuntumassa ja vain muutaman sadan metrin päässä lähimmästä pysäköintialueesta. Alueelta löytyy tulipaikkoja, keittokatos, huussi, puuvaja ja jopa uimalaituri. Ja perille pääsee vaikka rattailla. Tavallaan kyseessä on siis mitä helpoin, toimivin ja täydellisin telttapaikka myös pienten lasten kanssa retkeileville. Mutta vain siis tavallaan.
Alueen toimivuus ja läheisyys houkuttelevat kuulopuheiden mukaan paikalle myös paljon juhlijoita, jotka eivät välttämättä osaa kunnioittaa sen paremmin luontoa kuin kanssaretkeilijöitäkään. Kesäisistä viikonloppuöistä on ilmeisesti rauha hyvinkin kaukana, eikä erätunnelmaa hevillä löydy.
Ja tämä on syy siihen, että me olemme välttäneet yöretkiä Haukanholmaan – aina edellisviikkoon asti.
Mahdollisuus arkiretkeen
Koska yläkoululaisellamme alkaa koulu nyt syksyllä joinain aamuina vasta puoli yhdeltätoista, olemme (tai minä olen 🙂 ) päättäneet hyödyntää nämä yhteisinä urheiluaamuina. Ja pari viikkoa sitten keksin, että myöhäisen kouluaamun ansiosta ehdimme keskellä viikkoa jopa telttailemaan. Ihan huippua!
Tämän poikkeuksellisen arkimahdollisuuden innoittamana keräsimme retkikamat kasaan ja suuntasimme lapsen padeltreenien jälkeen johonkin helposti saavutettavaan kohteeseen. Ja tämä helppo kohde oli juurikin se lähimmistä lähin ja ruuhkaisimmista ruuhkaisin telttailupaikka Etelä-Suomen suosituimmassa kansallispuistossa.
Halusin nähdä, olisiko Haukanholma maineensa veroinen myös syyskuisena arki-iltana.
Ennennäkemätöntä Nuuksio-rauhaa
Kun ajoimme Nuuksiontietä peremmälle, tuli vastaamme muutamia poislähteviä autoja. Kun saavuimme iltaseitsemän jälkeen Haukkalammen pysäköintipaikalle, ei siellä ollut kuin pari muuta autoa. Ja kun kävelimme kaunista reittiä kohti Haukanholmaa, tuli vastaamme vain yksittäinen retkiseurue.
Eikä perillä ollut ketään.
Tuntui ihan uskomattomalta ihailla maalauksellista maisemaa ja hienoja puitteita ilman, että tällä supersuositulla alueella näkyi yhtäkään muuta retkeilijää. Olimme varautuneet vähintään muutamaan kanssayöpyjään, mutta ehei, tämän keskiviikkoyön Haukanholma oli meidän.
Tunnelmallinen yö hienoissa puitteissa
Esikoinen alkoi pilkkoa puita ja veistellä kiehisiä. Teimme pienet tulet ja paistoimme klassisesti makkaraa ja vaahtokarkkeja. Vain yksi retkeilijä kulki ohitsemme Haukanholman pimentyneessä illassa.
Kun tuli oli sammunut, pulahdimme vielä iltauinnille. Ja hetkeä myöhemmin kömmimme makuupusseihimme.
Unet olivat kauniita, aamu tyyni ja lammen vesi edelleen raikasta. Aamiaiseväiden lomassa ihailimme syyskuista luontoa ja hiljaista aamua. Mitä luksusta olikaan herätä tällaisessa paikassa! Ja vieläpä ihan ilmaiseksi!
Erilaisia iltoja?
Tämäkö siis oli se paikka, jossa kesällä riehutaan? Jossa musiikki soi? Ja jossa ei meinaa löytää teltalleen tilaa?
Tuona torstaiaamuna ei ruuhkasta ollut tietoakaan, ja koko alue oli uskomattoman siisti. Missään ei näkynyt yhtäkään roskaa ja huussikin vaikutti juuri siivotulta. Oli pelkkää hienoutta ja upeutta.
Mutta pientä vihiä erilaisista illoista toivat puihin tehdyt kaiverrukset ja siellä täällä näkyvät, laittomat nuotiokohdat. Rantakallio oli mustunut ja kauempana näkyi hiiliä. Eikä lapsikaan voinut ymmärtää, miksi joku tekee oman nuotion, kun ihan vieressä on jopa useampi virallinen tulipaikka. Kertoisiko joku?!
Nuuksiossa on tehty valtavasti työtä laittomien nuotioiden kitkemiseksi (ks. esim. tämä juttu), mutta eivätkö kaikki vieläkään ymmärrä, ettei toisen maille – saati kansallispuistoon – saa tehdä tulia muuta kuin virallisille tulipaikoille?! Eikä tietenkään silloin, kun metsäpalovaroitus on voimassa!!
Mutta nyt oli ihanaa. Koska kello kävi, me kokosimme telttamme ja muut tavaramme, ja suuntasimme kulkumme takaisin autolle. Ja pian esikoiseni oli jo käynyt suihkussa, vaihtanut vaatteet ja lähtenyt kouluun.
Olipa huippua! Onneksi lähdimme!
Oletko itse käynyt Haukanholmassa? Millaista siellä silloin oli?
-Johanna
Muita Nuuksio-aiheisia juttujani ovat olleet esim.:
- Klassarinkierros – kaunis rengasreitti Nuuksion länsilaidalla
- Kaksi ”salaista” luolaa Nuuksion rauhallisella laidalla
- Tiedätkö nämä Nuuksion huikeat helmet?
- Erämökkiyö pääkaupunkiseudulla – Nuuksion Oravankolo ja Tikankolo
- Kaarniaispolku johdattaa Nuuksioon Kirkkonummen puolelta
- 6 hiiliviisasta Nuuksio-hittiä – Poimi parhaat syyslomavinkit
- Pikku-Parikas – kiva koko perheen kohde Nuuksion pohjoislaidalla
- Testissä lasten fatbike – Pyöräretki Nuuksion Pohjoiselta Portilta
- Täydellinen päiväreitti: Sorlammen luontopolku Nuuksion kupeessa
Nuuksion kansallispuiston yleistietoa, kartat yms. löydät luontoon.fi-sivuilta.
Loistavan tietopaketin telttailusta lasten kanssa Nuuksiossa voit lukea Muurahaisten poluilla -blogista.
Ja seuraathan Outdoor Familyä jo Instagramissa ja Facebookissa! 🙂