Info

Outdoor Family on verkkomedia, josta löydät ideoita ja inspiraatiota koko perheen yhteiseen ulkoiluun, urheiluun ja ainutlaatuisiin luontoelämyksiin.

Sivusto sisältää mm. kohdevinkkejä, tekemisideoita, retkikertomuksia ja tuotesuosituksia. Verkkosivujen lisäksi Outdoor Family löytyy Instagramista ja Facebookista (@outdoorfamily.fi).

Outdoor Familyn taustalla on viisihenkinen espoolaisperhe: äiti, isä ja vuosina 2010, 2012 ja 2014 syntyneet pojat. Sisällöntuotannosta vastaa perheen äiti, Johanna Kleemola.

Vahvaa viestintäosaamista

Johannalla on yli 20 vuoden tausta viestintäalalta, mm. toimittajan, viestintäkonsultin ja viestintätoimisto-osakkaan töistä. Omiin kanaviinsa hän on tuottanut sisältöä vuodesta 2015 lähtien, ja mm. Retkipaikka-sivustolle vuodesta 2019 alkaen. Lisäksi hän kirjoittaa ja kuvaa mielellään myös muihin lehtiin, esitteisiin, verkkosivuille yms.

Esteettistä näkökulmaa

Viestintä- ja markkinointiopintojen lisäksi Johanna on valmistunut filosofian maisteriksi estetiikasta (Helsingin yliopisto). Hänellä on vahva kiinnostus visuaalisuuteen ja kokonaisvaltaisiin esteettisiin elämyksiin niin luonnossa kuin rakennetuissa ympäristöissä. Erityisen kutkuttavaa on luonnon ja uniikin arkkitehtuurin kietoutuminen toisiinsa.

Kilpaurheilutausta

Urheilupuolella Johannalla on vahva kilpatausta ennenkaikkea suunnistuksesta, mutta nykyään suurimmat intohimot löytyvät mereltä ja tuntureilta.

Kymmeniätuhansia lukijoita

Outdoorfamily.fi-sivustoa katsellaan keskimäärin n. 15 000 kertaa kuukaudessa (parhaimmillaan yli 40 000) ja sillä on kuukausittain noin 8 000 uniikkia lukijaa (parhaimmillaan yli 25 000) . Yksittäistä artikkelia on luettu tähän mennessä enimmillään jo noin 35 000 kertaa.

Lukijoista suurin osa asuu pääkaupunkiseudulla ja valtaosa heistä on naisia, erityisesti 35-44-vuotiaita.

Yhteistyöesimerkkejä

Outdoor Familyn olemassaolon mahdollistavat eri tahojen kanssa toteutettavat yhteistyöt. Kiitos kaikille! Kumppaneitamme ovat olleet mm. seuraavat:

Outdoor Family / asiakkaita

Esimerkkejä sivustolla toteutetuista yhteistyöpostauksista löydät esim. seuraavista linkeistä:

Otathan yhteyttä!

Otathan yhteyttä, jos Sinäkin haluat saada palveluillesi / tuotteillesi laadukasta näkyvyyttä liikunta- ja luontoelämyksistä nauttivien perheiden keskuudessa: johanna@outdoorfamily.fi!

Laajojen blogi- & somekokonaisuuksien hinnat lähtevät 1000 eurosta, mutta jo muutamalla satasella on mahdollista toteuttaa kivoja yhteistyöjuttuja. 🙂

Ja suuri kiitos Sinulle, joka luet tätä sivustoa! Ihanaa, että olet mukana!