Oletko kuullut Ukkohallasta? Ihanan rauhallisesta laskettelukeskuksesta Kainuun vaaramaisemissa? Sellaisesta paikasta, josta löytyy tilaa ja väljyyttä, hyviä latuja ja lukuisia rinteitä, kohtuuhintaista ski-in-majoitusta ja Suomen suurin lumivarmuus? Ja lähistöltä jopa useampia vesiputouksia!!
Ukkohalla on se paikka, jonne mekin uskaltauduimme joululomanviettoon – erittäin tarkasta korona-varovaisuudestamme huolimatta.
Syitä kohdevalinnallemme olivat mm. seuraavat:
1. Lumivarmuus
Kun katsoo ikkunasta paksua, valkoista hankea, ei tule ensimmäisenä mieleen lumen puute. (Täällä Espoossa(kin) on siis parhaillaan meneillään ehkä vuosikymmenen suurin lumimyräkkä…)
Mutta moni varmasti muistaa sen, että viime talvena etelässä ei saatu yhtään lunta. Eikä edes Kolilla ollut lumenpuutteen vuoksi kunnolla latuja vielä hiihtolomaviikollakaan.
Ukkohallassa tätä lumenpuuteongelmaa ei ole. Kuulemma. Tilastojen mukaan kyseinen paikka on nimittäin maamme lumivarminta aluetta. Ja juuri tämä ”luvattu” lumi oli yksi syy sille, että varasimme juurikin Ukkohallaan oman joululomareissumme. (Siis silloin marraskuun alussa, kun ministeritasollakin yllytettiin suomalaisia tukemaan kotimaan matkakohteita…)
Ja kyllä, Ukkohallassa oli lunta jo jouluna!
2. Sijainti
Yksi erittäin merkittävä plussa Ukkohallan suhteen on sen sijainti. Siis se, että pääkaupunkiseudultakin ajaa perille reilussa seitsemässä tunnissa.
(Matkan suhteellisen lyhyyden ansiosta mekin selvisimme koko matkan vain yksillä puskapissoilla ja yhdellä drive-in-pysähdyksellä, jossa haimme autossa istuen ja autossa syöden hampurilaisateriat Varkauden McDonaldsista…)
3. Rauhallisuus
Tila, jonojen puute, rauhallisuus, väljyys yms. ovat toki huippujuttuja laskettelurinteessä ihan milloin tahansa – mutta ihan erityisesti näin korona-aikaan.
Ennen omaa matkaamme elättelimme toiveita, että puheet Ukkohallan rauhallisuudesta pitäisivät paikkansa – ja suureksi iloksemme nämä todella pitivät.
Samaan aikaan, kun tuttavien Facebook-feedseissä näkyi kuvia mm. Levin järjettömän pitkistä hissijonoista, me saimme nautiskella ihanan rauhallisista rinteistä ja lasketella lähes aina suoraan uuteen nousuun.
Ja siinä missä kotiin palattuamme jouduimme jättämään suunnitellut lähirinnelaskut väliin liian suuren loppiaisruuhkan johdosta, olimme muutama päivä aikaisemmin saaneet korkkailla ihan rauhassa puuteririnteitä lähes vaaran ainoina laskijoina…
Ero väkimäärässä oli ihan järisyttävä.
4. Rinteet
Ukkohallan hissit nostavat laskijat parhaimmillaan 170 metriä ylöspäin, ja pisimmällä rinteellä on pituutta jopa 1400 metriä. Yhteensä rinteitä on 16, parkkeja 2 ja hissejä 5. Kyse ei siis ole mistään ihan pikkukeskuksesta, mutta silti sen verran kompaktista paikasta, että koko perhe pysyy hyvin kasassa – eritahtisesta laskemisesta huolimatta.
Hisseistä kolme on ankkurihissejä, yksi sompahissi ja yksi pieni, aloitteleville lapsille tarkoitettu naruhissi. Naruhissin yhteydessä on myös ihan pieni, loiva rinne, jossa on hyvä harjoitella laskemisen perusteita.
Lisäksi tarjolla on isompi lastenrinne mm. omine hyppyreineen sekä niin sinisiä, punaisia kuin mustiakin rinteitä.
Vielä joululomalla likimainkaan kaikki Ukkohallan rinteet eivät olleet kunnossa (ei esim. yksikään pitkistä, sinisistä rinteistä), mutta pakkasten ja lisälumen myötä määrä kasvaa koko ajan. (Ja toisaalta meidän 6-vuotias kuopuskin nautti suunnattomasti myös ajamattomilla rinteillä laskemisesta eikä punaisissa rinteissä laskeminen tuottanut mitään ongelmaa enää parin kauden laskukokemuksella…)
Ukkohallasta löytyy myös mm. hiihtokoulu, joka tarjoaa yksityis- ja ryhmätunteja aloitteleville laskettelijoille ja lumilautailijoille.
Lisätietoja Ukkohallan rinteistä löytyy täältä.
5. Ladut
Rinteiden lisäksi Ukkohallassa on myös kattava latuverkosto, yhteensä parhaimmillaan jopa 160 km. Vielä joulun välipäivinä kunnossa ei tosin ollut kuin 1,8 km:n mittainen, valaistu ensilumenlatu sekä osittain myös 6 km:n Nybergin lenkki. Mutta näilläkin sai hiihdeltyä hyvät hiihdot. 🙂
Ensilumenlatu on kunnon reitti, jossa pääsee mm. nousemaan ja laskemaan hyviä mäkiä, eli ihan pienten aloittelijoiden voi olla parempi hakea ensituntumaa maastohiihtoon pitkällä, suoralla pätkällä, joka kulkee ihan Syväjärven rannalla, Ukkohalla-keskuksen takana.
Lisätietoa Ukkohallan maastohiihtoladuista löytyy täältä.
6. Vesiputoukset
Yksi Ukkohallan ehdottomista valteista on sitä ympäröivä luonto. Maisemat ovat upeita, mutta niiden lisäksi lähiseudulta löytyy erityisiä spesiaalikohteita, kuten ihan mahtavia vesiputouksia.
Yksi Suomen vaikuttavimmista vesiputouksista, Hepoköngäs, sijaitsee alle puolen tunnin ajomatkan päässä Ukkohallasta. (Tästä voit lukea lisää erillisestä jutustani.)
Lisäksi suunnilleen samanmittaisen matkan päästä löytyy myös Varisköngäs. (Me itse emme ehtineet käydä täällä, mutta iso kiitos vinkistä Sari! Ko. paikasta löytyy juttua mm. Retkipaikasta.)
Ja aivan Ukkohallan kupeessa sijaitsee vielä yllättävänkin upea Komulanköngäs! Tuonne kulkee kunnon lumilla latu suoraan Ukkohallan keskuksesta, ja vaikka joulun aikaan latua ei vielä ollutkaan, me teimme vesiputoukselle tosi kivan hiihtoretken ajamatonta reittiä seuraillen.
Matkaa tuli noin 4,5 km suuntaansa, mutta jos yhteensä 9 kilometrin hiihtomatka tuntuu liian pitkältä, pääsee Komulankönkäällekin ajamaan autolla ihan viereen. 🙂
7. Majoitustarjonta
Lisäplussaa Ukkohalla saa majoitustarjonnastaan ja erityisesti sen kohtuullisesta hintatasosta. Ihan laskettelurinteiden alapuolelta löytyy useita rakennuksia, joissa on keittiöillä, saunoilla yms. varustettuja huoneistoja.
Me yövyimme Ukkohalla Resortin omassa Ski Chalets -huoneistossa, ja mielestäni on hyvinkin kohtuullista, että viisihenkinen perhe sai joulun ja uudenvuoden aikaan käyttöönsä hyvän, viidelle sopivan asunnon seitsemäksi yöksi alle 800 eurolla. (Olisimme ehkä varanneet samanlaisen heti perään hiihtolomaksi – jos näitä olisi vielä ollut vapaana…)
Tämän, ihan rinteiden juurella sijaitsevan, asunnon ansiosta pystyimme välttämään koko lomamme ajan täysin mm. WC- ja kahvilakäynnit yleisissä tiloissa. (Mikä siis oli meille ehdoton edellytys nyt korona-aikaan. Verkosta tilaamamme ruuatkin olimme tuoneet kotoa mukanamme.)
Erilaisten chalet- ja ski-in-huoneistojen lisäksi Ukkohallasta löytyy paljon mökkejä. Näistä suurin osa sijaitsee Syväjärven toisella puolella, jolloin rinnealueen tavoittaa kulkemalla ehkäpä muutaman sata metriä siltaa pitkin järven yli.
Ukkohallan majoitustarjontaan voi tutustua täällä.
8. Kylpylä ja muut palvelut
Ilman koronaa me olisimme TODELLAKIN viettäneet paljon aikaa myös Ukkohallan kylpylässä ja saunamaailmassa. Nyt tyydyimme vain haaveilemaan näistä ja perustelemaan lapsille useaan kertaan, miksemme tällä matkalla pääse polskimaan… (Kylpylä oli kyllä avoinna, mutta me halusimme välttää kaikki sisätilat ja pienimmätkin altistus- / altistamisriskit.)
Normaalioloissa olisimme hyvin todennäköisesti käyneet myös liikuntahallissa pelaamassa sulkapalloa, ravintolassa syömässä, keilahallissa jne.
Ukkohallasta löytyy valtavasti tekemistä niin talvella kuin kesälläkin. Tarjolla on mm. lumikenkien ja fatbikejen vuokrausta, huskyajelua, porotilavierailuja, avantouintia, ratsastusta, frisbeegolfia, geokätköilyä jne.
Lisäinfoa aktiviteeteistä voi lukea täältä.
Ihan loistava paikka! 🙂
-Johanna
Tervetuloa seuraamaan seikkailujamme myös Facebookiin ja Instagramiin!