Hepoköngäs

Talvinen Hepoköngäs – Pikaretki kuuluisalle vesiputoukselle

Jos on saanut aloittaa vuoden ensimmäisen aamun laskettelemalla upeilla puuteririnteillä ja suuntaamalla lounaan jälkeen yhteen maamme hienoimmista luontokohteista, ei kai oikein voi tuntea muuta kuin syvää kiitollisuutta – ja samalla vahvaa fiilistä siitä, että tulossa on mitä loistavin vuosi.

Meidän perheemme vuoden 2021 ensimmäinen retkikohde oli Hepoköngäs, yksi Suomen kuuluisimmista vesiputouksista. Tai kenties jopa se kaikkein kuuluisin.

Talvinen Hepoköngäs

Hepoköngäs – Kainuun helposti saavutettava helmi

Hepoköngäs sijaitsee Puolangalla, keskellä Kainuun kaunista korpea. Ukkohallan rinteiltä Hepokönkäälle on noin puolen tunnin ajomatka. Parkkipaikalle kulkeva tie aurataan läpi vuoden, ja perillä on tilaa usealle autolle. Pysäköintialueen laidalta löytyy puucee ja infotaulu.

Itse vesiputous on helposti saavutettava. Sinne on parkkikselta vain 600 metrin matka, ja edestakaisin kuljettava reitti on kesäaikaan esteetön.

Kohteen suosiosta kertonee jotain se, että syvään hankeen oli alkuiltapäivästä tallautunut jo helposti kuljettava polku. (Tosin toki lumisadeyön jälkeen saattaa aamun ensimmäisille kulkijoille olla lumikengistä suurtakin iloa…)

Hepokönkään retkeilyalue

Hoidettuja rakenteita ja vaikuttaa luontoa

Talvella maaston muodot olivat pehmenneet lumen alle, eikä hangen peittämän polun leveyttä oikein osaa arvioida. Näkemäni ja lukemani perusteella alkumatka on kuitenkin tasaista, sorapohjaista uraa ja loppumatka tasaiseksi laudoitettua reittiä. (Korjaathan, jos olen väärässä!)

Puolivälissä matkaa, eli jo noin 300 metrin kohdalla sijaitsee kotalaavu, esteetön huussi ja mm. näköalatasanne alas putoukselle. Tämä paikka on Könkään niska. Ja tässä kohdin reitti sen kun kaunistuu.

Könkään niska / Hepoköngäs
Könkään niska / Hepoköngäs

Me ylitämme kevyesti virtaavan Heinijoen pientä siltaa pitkin ja lähdemme laskeutumaan alas päin. Reitti kaiteineen kiemurtelee maastossa siten, ettei liian jyrkkiä korkeusvaihteluita synny ja lastenrattaidenkin kanssa lienee helppo hurautella menemään.

Heinijoki

Aika ajoin reitin varressa on luontopolkukylttejä, mutta me emme malta pysähtyä lukemaan niitä, vaan juoksemme vauhdilla edessäpäin kuuluvaa kohinaa kohti. Haluamme nähdä putouksen, ennen kuin lyhyt päivä ehtii vaihtua iltaan ja hämärä peittää näkymät.

Geopolku

Ja tämä näkymä totisesti kannattaa nähdä. Reitti johdattaa kulkijan näköalapaikalle, josta saa ihailla suoraan edessä kuohuvaa köngästä. Tälle tasanteelle asti päässee kesäaikaan lastenrattaiden tai pyörätuolinkin kanssa, mutta tasanteelta alas, Heinijoen rantaan, kulkee jyrkät portaat, joiden kulkemiseen tarvitaan kaikki mahdollinen tasapaino ja liikkuvuus.

Hepoköngäs
Portaat Heinijoen rantaan

Hepoköngäs tarjoaa 20 metriä kuohuntaa

Tammikuun ensimmäisenä päivänä Hepoköngäs on jo pitkältä matkalta jäätynyt, mutta alhaalla vesi vielä kuohuu voimalla. Ja kohina on kova. Vau.

Edessämme on noin 20-metrinen vesiputous. Jylhä, komea ja vaikuttava. (Hepokönkään korkeudeksi on ilmoitettu mittaustavasta riippuen 18-24 metriä.)

Hepoköngäs talvella
Hepoköngäs talvella

Voin vaan kuvitella, miten upea paikka onkaan kesällä. Tai keväällä, kun lumet ovat sulaneet ja vesi virtaa täysissä voimissaan!

Ja oi että, miten hieno saattaakaan olla kesällä 1,5 kilometrin mittainen geologinen luontopolku, joka alkaa Könkään niskalta ja kulkee pitkän matkan joen vartta, kunnes kääntyy takaisin kohti P-paikkaa! Tai ehkä UKK-reitille kuuluva Pyssylampi, jonne on parkkipaikalta matkaa reilut viisi kilometriä?

Mutta hurjan hieno on tammikuinenkin Hepoköngäs!

Hepoköngäs talvella

Kun kuljemme hämärtyvässä alkuillassa otsalamppujen kanssa takaisin autolle, olemme kaikki yhtämieltä siitä, että retkivuosi 2021 sai ehdottomasti arvoisensa aloituksen. Todellakin kannatti käydä.

Kotalaavu / Hepoköngäs

-Johanna

Lisätietoja Hepokönkäästä:

Hepoköngäs Luontoon.fi-sivustolla

Hepoköngäs Retkipaikassa

Lue myös:

Kahdeksan syytä valita talvilomakohteeksi Ukkohalla

Tsahkalputous – Hieno ja helposti saavutettava retkikohde Kilpisjärvellä

Kolarin Kuerlinkat – vesiputouksia ja maamme pohjoisin kalliomaalaus

Huippua, jos tulet seuraamaan seikkailujamme myös Instagramiin ja  Facebookiin!

Ihanaa, jos tykkäät ja jaat! Kiitos!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.