Kirveslammen kierros / Leivonmäen kansallispuisto

Kirveslammen kierros on hieno piipahdus Leivonmäen kansallispuistoon

Kun me yhden heinäkuisen lomaviikkomme aikana mietimme uusia retkikohteita, valikoitui käyntipaikoiksemme useampikin kansallispuisto. Yksi näistä oli Keski-Suomessa sijaitseva Leivonmäki.

Leivonmäen kansallispuisto tarjoaa kauniita harjumaisemia ja useita muutaman kilometrin mittaisia patikointireittejä. Alueelta löytyy myös ilmeisen vaikuttava koski sekä mm. 22 kilometrin mittainen maastopyöräreitti.

Oma lomaviikkomme oli kuitenkin aikataulutettu niin, ettei meillä ollut varattuna Leivonmäelle kuin muutama tunti – ja näin ollen jouduimme tekemään tiukkaa karsintaa sen suhteen, mitä tulisimme ko. kohteessa näkemään.

Lopulta päädyimme ajamaan kansallipuiston eteläosiin, Kirveslammen pysäköintialueelle, ja kiertämään siellä kaksi lyhyttä lenkkiä: Kirveslammen kierroksen (1,7 km, ks. esite) ja Luupään lenkin (2,2 km, ks. esite).

Ja erityisesti Kirveslammen kierros onnistui hurmaamaan meidät. 🙂

Kirveslammen kierros / Leivonmäen kansallispuisto

Pitkospuita pitkin Haapasuolle

Kirveslammen kierros on alle kahden kilometrin mittainen rengasreitti vaikuttavissa suomaisemissa.

Alku- ja loppumatkalla kuljetaan avarassa mäntymetsässä ja nähdään Kirveslammen välkehdintää puiden välistä.

Reitin keskiosassa sen sijaan saa juosta pitkät pätkät pitkospuilla ja kokea laajan suoalueen levittäytyvän ympärilleen.

Kirveslammen kierros / Leivonmäen kansallispuisto

Lintutorni ja lakkoja

Kierroksen kruunu on pienen suolammen vierellä kohoava luontotorni ja siellä levittäytyvä maisema. Kaunista. Vaikuttavaa.

Lintutorni / Leivönmäen kansallispuisto
Kirveslammen kierros / Leivonmäen kansallispuisto
Kirveslammen kierros / Leivonmäen kansallispuisto

Kun me olimme omalla retkellämme laskeutuneet tornista ja palanneet pitkospuille, alkoi tuuli leikitellä kanssamme. Lapset levittelivät käsiään ja tuntuivat lentävän. Oli kivaa ja hauskaa. Kuka pysyy pystyssä? Kuka onnistuu nousemaan ilmaan? 🙂

Pitkospuiden reunamilla lakat (hillat) olivat jo synnyttäneet marjoja, mutta vielä tuolloin sai odottaa hetken, ennen kuin nämä aarteet kypsyivät syötäviksi. Mutta voi ihanuus sitä, joka osuu paikalle kypsien lakkojen aikaan!

Pitkospuilla / Leivönmäen kansallispuisto
Hilloja Leivonmäen kansallispuistossa

Hieno ja nopea Kirveslammen kierros sopii yhdistettäväksi Luupään lenkkiin

Kun olimme siirtyneet suolta takaisin mäntymetsään, lapset halusivat pitää pienen evästauon polun reunassa. Eikä enää ollut pitkäkään matka siihen, että parit parkkialueelle pysäköidyt autot jo näkyivät.

Matka meni nopeasti ja Kirveslammen kierros oli hurjan hieno. Ja sen jälkeen oli hyvä jatkaa kulkuaan suoraan Luupään lenkille…

Kirveslammen kierros / Leivonmäen kansallispuisto

-Johanna

KJuttuni Luupään lenkistä voi lukea osoitteesta: outdoorfamily.fi/luupaan-lenkki/.

Leivonmäen kansallispuistosta löytyy infoa Luontoon.fi-sivustolta sekä juttu myös mm. Retkipaikasta.

Jos olet kiinnostunut suoretkistä, kannattaa lukea mm. juttuni espoolaiselta suolta: Espoolainen Tremanskärrin luontopolku kuljettaa harvinaiselle keidassuolle.

Seuraathan Outdoor Familyä myös Instagramissa ja Facebookissa!

Leivonmäen kansallispuisto / kartta

Ihanaa, jos tykkäät ja jaat! Kiitos!

02 comments on “Kirveslammen kierros on hieno piipahdus Leivonmäen kansallispuistoon

  • Minna , Direct link to comment

    Jos suuntaatte joskus Varsinais-Suomeen, suosittelen lämpimästi Kurjenrahkan kansallispuistoa! Paljon suota ja kilometrikaupalla pitkospuita! Kurjenpesän luontotuvan luota lähtee useita eripituisia reittejä. Todella kaunista maastoa. Kiitos muuten tosi hyvistä retkeilyideoista :). Olen tämän kesän aikana ehtinyt käydä seitsemässä toinen toistaan kauniimmasta paikassa, jotka olet esitellyt blogissasi. On ollut hienoa ja ihanaa! Ensi kesäksikin jäi paljon nähtävää 🙂

    • Outdoor Family , Direct link to comment

      Kiitos vinkistä, Minna! Kurjenrahka on ollut monta kertaa mielessämme, mutta vielä kertaakaan emme tosiaan ole siellä käyneet. Tämän kannustuksesi inspiroimana alamme kyllä varmasti suunnitella pikapuoliin retkeä sinne. 🙂 Ja kiitos tosi paljon muutenkin viestistäsi! On hurjan kiva kuulla, että jutuistani on ollut iloa. Kiitos! 🙂 -Johanna

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *