Suppailu / Jäämeri / Tromssa

Suppailua hyytävässä Jäämeressä

Tromssa, Jäämeren rannalla sijaitseva unelmakaupunki, on täynnä mielettömiä maisemia ja upeita patikkareittejä. Kiinnostavia museoita ja mm. valasretkiä. Kehuttuja ravintoloita ja kiehtovia hotelleja.

Tässä Pohjois-Norjan paratiisissa riittää tekemistä ja näkemistä. Ja minä todellakin haluaisin päästä kokemaan näistä kaikki!

Suppailu / Jäämeri / Tromssa

Me saimme Tromssasta pienen maistiaisen lokakuun lopulla, kun matkasimme syysloman viettoon pohjoiseen. Lopullisena määränpäänämme oli Lyngenin niemimaa, mutta halusin ehdottomasti poiketa näkemässä myös tämän 70 000 asukkaan saarikaupungin (jonka liepeillä olin vajaa parikymppisenä viettänyt viikon suunnistusleirillä, mutta josta minulla ei oikeasti ollut juuri minkäänlaista todellista käsitystä).

Ja onneksi poikkesimme! Vajaa vuorokausi Tromssassa herätti suuren innon tutustua kaupunkiin joskus myös paljon paremmin.

Tromssan rannalla

Ensi kerralla Strosteinen ja Fløya?

Yksi varteenotettava retkikohde Tromssan pikavierailulla olisi ollut Storsteinen, 421 metrissä sijaitseva näköalatasanne, jonne pääsee halutessaan nousemaan muutamassa minuutissa Fjellheisen-kaapelihissillä. Ja josta on mitä ilmeisimmin huikeat näkymät Tromssan kaupunkiin ja tätä ympäröivään luonnon kauneuteen!

Hissin yläasemalla sijaitsee Fjellstua-niminen ravintola ja sieltä lähtee useita patikkapolkuja ylemmäs vuorille. (Ks. https://fjellheisen.no/en/adventures/hiking/ ja esim. Fløya.)

Ensi kerralla me käymme täällä. Mutta yhtä varmaa on, että myös ensi kerralla otamme sup-laudan mukaan ja hengailemme saaren eteläkärjen rannalla.

Tromssa / Telegrafbukta

Mitä kaunein ranta

Me lähdimme ajamaan Kilpisjärveltä kohti Tromssaa, kun olimme ensin käyneet ihailemassa Tsahkalputousta Saanan kupeessa (ks. edellinen juttuni). Matka-aika oli reilut kaksi tuntia – ja maisemat upeita. Majapaikaksemme olimme varanneet kehutun Scandic Ishavshotelin (jonka aamupala todellakin täytti kovat odotuksemme).

Mutta se, mitä varsinaisesti teimme ko. kaupungissa, oli maisemien ihailu, leikit rannalla sekä yhden unelman toteutus: suppailu Jäämeressä.

Suppailua Jäämeressä / Tromssa

Ajoimme illalla kartasta bongaamallemme parkkipaikalle, joka sijaitsee ihan Tromssan keskustasaaren etelärannalla, Folkeparkenin alueella, Telegrafbuktan vieressä (ks. kartta).

Tämä paikka oli aivan loistava. Näkymät lumihuippuisille vuorille hurmasivat. Hiekkaranta ja sitä reunustavat kivet kutsuivat leikkiin. Oli kaunista. Ja lokakuinen ranta oli lähes autio.

Vierestä löytyi virallinen leikkipaikka ja kuntoilulaitteita. Tarjolla oli myös tulipaikka.

Tänne me palasimme aamulla.

Tromssa / Suppailua Jäämeressä

Toteutunut unelma

Ei varmaankaan ollut fiksua lähteä sup-laudan kanssa hyytävälle merelle ilman asianmukaista kuivapukua. Tai edes märkäpukua. Mutta nyt ei ollut kyse järkevyydestä. Nyt toteutettiin unelmaa.

Siitä lähtien, kun mieheni noin vuosi sitten innostui suppailuajatuksesta, on kotonamme esitetty mitä kunnianhimoisempia vesiretkisuunnitelmia. Oma lauta tuli hankittua kesän alussa – ennen ensimmäistäkään testikertaa. Toinen pian heti perään. Lauttasaaren lähisaaret tulivat nopeasti tutuiksi. Lapset pääsivät kyytiin kiehtoville saariseikkailuille.

Ilmassa leijui koko ajan ajatus päästä melomaan Jäämeren pinnalla. Ja tuona lokakuisena maanantaiaamuna tämä toive toteutui.

Oli hienoa. Oli huikeaa. Oli ihan mieletöntä.

Pienet testiretket toteutettiin ihan vain rannan tuntumassa (tällä kertaa), mutta nyt sup-melalla on silitelty lokakuista Jäämerta. Oma sup-lautamme on päässyt lipumaan hyytävän kylmillä laineilla.

Yksi haave on eletty toteen. (Mutta sitä, mistä tämä unelma sai alkunsa, ei kukaan osaa sanoa.)

Tromssa / Suppailua Jäämeressä
Suppailua Jäämeressä / lokakuinen Tromssa

-Johanna

Sup-lauta on ollut mukana myös mm. telttaretkillämme. Lue esim. tämä juttu: Retkihelmi lapsiperheille: Iso-Valkee Somerolla.

Ihanaa, jos tykkäät ja jaat! Kiitos!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *