Kaupallinen yhteistyö Visit Hanko ja paikalliset yritykset
Jos on vieraillut Hangossa kesällä, tietää, miten hurmaavasta kaupungista on kyse. Kun on saanut kokea kaupungin rannat, huvilat, kalliot ja metsäpolut, ei voi olla kaipaamatta takaisin.
Hanko on tunnettu unelmien kesäkaupunkina, mutta ei kannata suinkaan rajoittautua tähän hattaraiseen kliseeseen. Hanko hurmaa nimittäin myös syksyllä. Ja talvella. Ja keväällä.
Tämä juttu on pieni välähdys yhden espoolaisperheen syksyisestä Hanko-viikonlopusta – sekä samalla vinkkilista kaikille muille poikkeuksellisen kivaa viikonloppukohdetta miettiville.
Tervetuloa siis seikkailemaan ruskan sävyttämille poluille, pyöräilemään pitkin rantoja, pulahtamaan mereen, heittämään löylyä rantasaunan kiukaalle sekä mm. nauttimaan mitä parhaimmista ruuista ja majapaikoista!
1. Saunat
Tiesitkö, että puolentoista tunnin päässä pääkaupunkiseudulta, vähän Lappohjan jälkeen, sijaitsee Helsingin yliopiston Itämeren tutkimukseen keskittynyt meriasema? Entä tiesitkö, että täällä Tvärminnen eläintieteellisellä tutkimusasemalla on myös iso, ihastuttava rantasauna, jota kuka tahansa voi vuokrata omaan käyttöönsä vain muutamalla kympillä?
Me emme tienneet.
Tvärminnen sauna lämpiää pari kertaa viikossa asemalla työskenteleville ja vieraileville tutkijoille, mutta muina aikoina kaikki halukkaat voivat nautiskella hyvistä löylyistä, hienoista tiloista sekä läpi vuoden käytössä olevasta laiturista.
Ja halutessaan 10 – 20 hengen ryhmät voivat tilata saunalle myös ruokaa (esim. runsain lisukkein varusteltuja lohinyyttejä tai hotdogeja). Eikä kolmen tunnin sauna ja loistavat ruuat maksa yhteensä kuin 24 euroa per henki. Todellakin kannattaa varata!
Kun me saavuimme viime perjantaina Tvärminnen saunalle, meillä ei ollut juurikaan käsitystä siitä, mitä olisi odotettavissa tai millainen paikka olisi. Mutta se, mitä saimme kokea, oli niin hienoa, että aivan varmasti tulemme uudestaan. Tunnelma oli upea, maisemat mahtavat, suihkutilat jättimäiset, löylyt loistavat, ruoka herkullista jne.
Saunalle saa tuoda omia juomia ja ruokia, uimaan pääsee ympäri vuoden ja asemalta löytyy mahdollisesti myös majoitustilaa. Tämä paikka on todellinen löytö.
Lisätietoja, ajankohtainen hinnasto ja mm. yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusasemat/tvarminnen-elaintieteellinen-asema.
Aseman 120-vuotisjuhlanäyttely, Intohimona Itämeri – 120 vuotta tutkimustyötä Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla, on parhaillaan (30.10.2022 asti) esillä Helsingissä, Luonnontieteellisessä museossa, ks. luomus.fi.
Hangon muihin vuokrattaviin saunoihin voit tutustua osoitteessa visithanko.fi.
2. Rannat
Rantasaunojen ohella Hangon rannat ovat jo itsessään ihania. Siis myös syksyllä. Ja näitä rantojahan riittää. Kun hellepäivän viettäjät ovat poissa, on rannoilla runsaasti tilaa heitellä frisbeetä ja pelata rantalentopalloa. Hiekkalinnojen rakenteluun voi keskittyä tuntikausiksi. Aaltoja voi ihastella loputtomiin. Maisema on kaunis aina.
Hangosta löytyy isojen, tunnettujen rantojen ohella lukuisia pienempiä poukamia ja lahtia, joissa riittää rajattomasti tutkittavaa niin isoille kuin pienillekin seikkailijoille. Rantaviiva ei varmasti lopu kesken. Kaikille avoinna oleva ”hiekkalaatikko” jatkuu kilometrin toisensa jälkeen.
Lisätietoja Hangon rannoista löytyy osoitteesta visithanko.fi.
3. Uimahuone
Jos haluaa kokea Hangon rannoilla jotain ainutlaatuisen hienoa, kannattaa suunnata kulkunsa Tehtaannimen uimahuoneelle!
Uimahuone on kaupungin ylläpitämä, superidyllinen mökki aivan Regatta Span lähettyvillä. Pienestä, punaisesta mökistä löytyy pukuhuoneet miehille ja naisille. Portaita pitkin pääsee mereen uimaan ympäri vuoden.
Uimahuoneen ovet pidetään lukossa, mutta avaimen voi vuokrata käyttöönsä vuosimaksulla. Lisäksi päivävierailijoille tarjotaan mahdollisuutta avaimen lainaukseen viiden euron kertamaksua vastaan Hangon matkailutoimistosta. (Huom! Info on talvikaudella avoinna vain arkisin.)
Saunaa tai wc-tiloja uimahuoneelta ei löydy, vaan kyseessä on lämmin pukeutumistila pikaisten uintireissujen ajaksi – ei pidempiaikaiseen hengailuun tai nautiskeluun tarkoitettu tila.
Lisätietoja uimahuoneesta löytyy osoitteesta hanko.fi.
4. Pyöräily
Hanko on toki kesälläkin hieno pyöräilykaupunki, mutta syksyllä tämä laji muuttuu entistä nautinnollisemmaksi ja rennommaksi – erityisesti lasten kanssa. Kesällä keskustan kadut kuhisevat ihmisiä, mutta syksyllä on tilaa ja turvaa polkea.
Pyörällä pääsee kulkemaan helposti rannalta toiselle tai luontokohteesta kolmanteen. Kaupungissa on ihanteellisia kangasmetsäpolkuja, kauniita rantareittejä, paljon nähtävää. Poljettavaa löytyy niin maastossa kuin kaduilla, ja esimerkiksi kaupungin ympäri kiertää 19 kilometrin mittainen viitoitettu reitti. (Kartan saa matkailuinfosta tai tilaamalla.)
Maastopyöräilijöiden kannattaa tutustua 26 kilometrin reittiin, jonka GPS-jälki löytyy mtbreitti.fi-sivuilta. Ja innokkaimmat voivat polkea kaupunkiin peräti Kouvolasta asti, 130 kilometrin mittaista South By Cycle -reittiä pitkin!
Lisää pyöräilystä ja esim. pyörävuokrauksesta voit lukea Visit Hangon sivuilta: https://visithanko.fi/teemasivu/pyoraily/.
Ja huom! Vaikka Hangossa riittää poljettavaa, ei pyöräily ole sallittua eikä suositeltavaa ihan kaikkialla. Kielletyt alueet löydät täältä.
5. Tulliniemi
Yksi erityisen hienoista Hanko-paikoista on Tulliniemi. Täältä lähtee vajaan seitsemän kilometrin mittainen luontopolku Suomen mantereen eteläisimpään kärkeen, ja täällä surffarit saavat nautiskella jopa läpi vuoden. Tulliniemen hiekkadyynillä kulkee myös uusi, suuntaansa noin 350 metriä pitkä lankkupolku, ja merimaisemissa saa syödä ehkä maailman parasta lounaskeittoa sekä mitä ihanimpia kahvilaherkkuja.
Me pyöräilimme lauantaina Tulliniemen rantaan ja söimme lounasta Café Oasiksessa. Ja oli todellakin hyvää! Niin kana-kookoskeitto kuin jälkkärileivoksetkin! Kiitos!
Oasis on mitä mahtavin viikonloppukahvila ja surffiklubi Tulliniemen rannalla. Tarjolla on itsetehtyjä leivonnaisia, lähiruokaan panostavaa lounasta sekä monipuolista vesiurheilukoulutusta ja välinevuokrausta. Lisäksi löytyy tiloja juhlien järjestämiseen.
Lähes koko rakennus on koottu kierrätysmateriaaleista ja kaikessa toiminnassa halutaan kunnioittaa ympäristöä. Kokonaisuudessaan paikka on superonnistunut yhdistelmä rentoutta ja laatua, mökkifiilistä ja makeutta, lämpöistä lähiötunnelmaa ja äärimmäistä trendikkyyttä.
Täällä jokainen voi kokea olevansa tervetullut ja luottaa siihen, että tiskiltä löytyy takuulla tuoretta pullaa. 🙂
Päivitys 21.9.2023: HUOM! Oasis sulkee ovensa Tulliniemen rannassa pysyvästi 1.10.2023. Mutta ranta, lankku- ja luontopolut pysyvät onneksi yhä paikallaan. 🙂
Lisätietoja Oasiksesta ja Tulliniemestä löytyy osoitteesta oasishanko.com.
Tulliniemen luontopolkua käsittelevä juttuni löytyy puolestaan osoitteesta outdoorfamily.fi.
6. Luontopolut
Kun puhutaan Hangosta, ei voi olla korostamatta luontoa. Hangon rannat ovat aivan uniikkeja, ja hienon katsauksen vähän sivummallakin oleviin rantoihin saa luontopolkujen kautta. Yksi näistä on tuo Tulliniemen luontopolku – ja muita löytyy eri puolilta kaupunkia.
Esittelyt viidestä Hangon luontopolusta löydät tästä aikaisemmasta jutustani, mutta ohessa vielä muutamia välähdyksiä omalta, viime sunnuntaiselta, retkeltämme pienelle Peikonpolulle ja Furunäsin laavulle.
Peikonpolku on yhteensä vain noin 1,5 kilometrin mittainen reitti, joka kulkee rantareittiä pitkin laavulle ja sieltä kangasmaastoa takaisin P-paikalle. Samasta pisteestä lähtee myös toinen reitti toiseen suuntaan, komeille kallioille ja suojeltuun lehtoon. Kannattaa kiertää molemmat!
Furunäsin laavulla on tunnelmallista paistaa eväitä nyt, kun kesän metsäpalovaroitukset ovat poissa ja nuotiotuli tuo lämpöä. Ja jos kaipaa mukavaa laavuseuraa, kannattaa osua paikalle kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 13, sillä aina tuolloin Hangon Polku ry kokoontuu tulistelemaan laavulle. 🙂
Lisätietoja Hangon luontopoluista saa osoitteesta outdoorfamily.fi/hangon-luontopolut.
7. Frisbeegolf
Jos pyöräilyn ja patikoimisen oheen janoaa vielä muuta syksyistä ulkoilmakativiteettiä, on frisbeegolf yksi loistava vaihtoehto. Laji sopii erinomaisesti koko perheelle, ja Hangostakin löytyy useampi rata.
Lisäinfoa Hangon frisbeegolfradoista löytyy Hangon kaupungin sivuilta.
8. Ravintolat
Kun on ulkoillut koko päivän Hangon rannoilla, poluilla ja puistoissa, on mitä mahtavinta saada istua tunnelmalliseen illallispöytään. Varsinkin kun ruoka on aivan erinomaista.
Mutta samalla, kun veneet ovat poistuneet Hangon Itäsatamasta, ovat punaisten rantamakasiinien ravintolatkin sulkeneet oviaan. Onneksi eivät kuitenkaan kaikki. Bravas ja Origo ovat edelleen auki.
Ja – oi, ihanuus – mikä tunnelma Origosta huokuukaan lokakuun ensimmäisenä lauantai-iltana. Kynttilän liekit lämmittävät, puheensorina täyttää salin ja suunnilleen kaikki pöydät ovat varattuja.
Ravintola Origo hakee inspiraatiota ruokaansa ranskalaisesta keittotaidosta, mutta iso rooli on myös lähi- ja luomuruualla. Listalta löytyy Hankoniemeltä pyydettyä sorsaa ja lähivesien kalaa, henkilökunnan keräämiä sieniä ja paikallisten viljelemiä juureksia. Mutta toki menuun on päästetty myös hampurilaisia. Ja jälleen jouluna katetaan tarjolle runsas saaristolaispöytä!
Me nautimme lauantaina laajan kattauksen Origon herkkuja, ja jokainen suupala maistui taivaalliselta. Niin hyvää, kivaa ja tunnelmallista. Jos teet syysreissun Hankoon, älä vaan jätä ravintolaelämystä väliin!
Päivitys 21.9.2023: HUOM! Vuonna 2023 Origo sulkee ovensa syksyksi/talveksi, mutta muutamat muut tunnelmalliset ja laadukkaat ravintolat pitävät tänäkin vuonna ovensa auki ympäri vuoden. Näihin voit tutustua osoitteessa visithanko.fi/ravintolat. Mukana ovat mm. Elvan Bistro, Bravas ja Stranden Bar & Kitchen. Origoon puolestaan pääsee nauttimaan jälleen kesällä 2024.
Lisätietoja yleisesti Hangon ravintoloista ja kahviloista löytyy Visit Hangon sivuilta.
9. Majapaikat
Kun Hankoon saapuu, sinne haluaa myös jäädä. Minimissään yöksi tai pariksi.
Vaikka monet majataloina toimivat pitsihuvilat ovat vaipuneet talvihorrokseen, löytyy kaupungista ympäri vuodenkin toimivia hotelleja ja muita majapaikkoja. Yksi näistä on kerrassaan hurmaava Bed & Breakfast Korsman Hanko.
Korsman sijaitsee muutaman sadan metrin päässä rannasta ja ravintoloista. Juna-bussiasema on vieläkin lähempänä.
Kyseessä on uusi, toukokuussa 2022 avattu majatalo, jossa on yhdeksän eri kokoista huonetta ja aivan ihana aamiainen. Liki sata vuotta vanha kivitalo on saanut uusien omistajien käsissä ylleen raikkautta, tyyliä ja tunnelmaa.
Kylpyhuoneet sijaitsevat käytävällä – perinteiseen hankolaiseen tapaan – mutta niihinkin on onnistuttu tuomaan hurmaavan ylellistä henkeä. Sisustus huokuu ranskalaista eleganssia, tarjolla on laadukkaat pesuaineet ja kaikki saavat käyttöönsä pehmeät kylpytakit ja tohvelit.
Neljän hengen huoneessa on kirvesmiehen veistämät kerrossängyt ja kaikissa huoneissa laadukkaat patjat, peitot ja tyynyt. Kokonaisuudessaan tämä B&B-paikka on niin viehättävä, että meinasin jo heti varata uuden viikonlopun Korsmaniin. 🙂 Ja vähintään aamiaiselle kannattaa tulla ihan jokaisen!
Lisätietoja Bed & Breakfast Korsman Hangosta löytyy osoitteesta korsmanhanko.fi.
10. Muut
Yhteen viikonloppuun ei voi mahduttaa kaikkea, mutta Hangossa toki riittää tekemistä pitkäksikin aikaa. On mm. lukuisia leikkipuistoja, Museo, Rintamamuseo, historiallisen upea elokuvateatteri sekä jopa yllättävän paljon tapahtumia. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna vietetään Pimeää Viikonloppua, ja tuolloin esimerkiksi vesitorniin pääsee kipuamaan auringon laskun jälkeen, ks. Vesitorni de LUX.
Ihania syysretkiä!
-Johanna
Lisätietoja Hangon tekemisistä, näkemisistä ja kokemisista löytyy osoitteesta visithanko.fi.
Talvisesta Hangosta voit lukea jutun osoitteesta outdoorfamily.fi/hangon-talvi/ ja keväisestä Hanko-viikonlopustamme osoitteesta outdoorfamily.fi/kevainen-hanko-aktiivilomailijan-unelmakohde/.
Monista Hangon paikoista voit lukea myös tästä Retkipaikkaan kirjoittamastani jutusta.
Seuraathan seikkailujamme myös Instagramissa ja Facebookissa!