Mainos / Elämys saatu / Nolla Cabins
Tiedätkö Nolla-mökit? Sellaiset ihanan minimalistiset, telttaa muistuttavat kolmiomökit, joiden ensimmäisen version Robin Falck suunnitteli jo vuonna 2018? Siis juuri ne pikkutalot, joita on nähty mm. huikeilla kalliosaarilla, ihan mielettömän upeiden maisemien äärellä?
Entä tiesitkö, että nykyään tällaisessa aidossa Nollassa voi yöpyä myös pirkanmaalaisen metsän laidalla, Akaan Arajärvellä?

Me pääsimme kokemaan Suomen tuoreimman Nolla-kohteen parisen viikkoa sitten koko perheen voimin. Tämä elämys ihastutti – ja samalla myös yllätti.
Saimme nautiskella puusaunan löylyistä ja kylmästä avannosta, hienosta sammalluonnosta ja rannan tulipaikasta, Nollan tyylikkyydestä ja minimalistisesta suomalaisdesignista. Mutta lisäksi pääsimme fiilistelemään retrohenkistä leirikeskuselämää, perinteistä mökkimeininkiä sekä mm. eri vuosikymmenten arkkitehtuurikimaraa.

Retrohenkistä leiritunnelmaa
Akaan Nollassa on aivan oma, uniikki tunnelmansa. Siellä hillittyyn Nolla-tyyliin yhdistyy aitoa, perisuomalaista lomaelämää, niin hyvässä kuin kenties pahassakin – kokijasta riippuen.
Kun me saavuimme Arajärven vanhan leirikeskuksen parkkipaikalle, oli ilmassa ihmetystä. Ensivaikutelma ei tarjonnut sellaista hillittyä tyylikkyyttä, jota olimme tottuneet yhdistämään Nolla-mökkeihin. Edessämme ei auennut koskematon luonto, eikä aava kallio. Ei rikkoutumaton rauha tai minimalistinen maisema.
Täällä oli tarjolla sympaattinen kattaus vanhoja saunarakennuksia, pieniä hirsimökkejä, yksinkertaisia pukutiloja, huussikoppeja sekä mm. komea keittokatos. Ja siellä katoksen takana ne kolme upouutta Nollaa.
Me majoituimme näistä kahteen.

Talven hiljaisuudesta kesäiseen eloon
Kussakin Nolla-mökissä on kaksi sänkyä, joista saa levitettyä koko mökin levyisen pedin jopa neljälle hengelle. Tarjolla on myös peitot, tyynyt sekä mm. ekologisia kertakäyttöastioita. Lisäksi mökeistä löytyy keittolevyt ja mm. kattilat.
Akaan kohteen erityispiirteisiin lukeutuu sähkö ja lämmitys, minkä ansiosta näissä mökeissä voi yöpyä myös talvella. Siis silloin, kun lumi peittää maan, järven jäähän on tehty avanto ja ympärillä on täydellinen rauha.
Mutta nyt oltiin jo maaliskuun loppupuolella. Kesä ja rantakausi olivat lähestymässä. Naapuritontilta kantautui musiikkia, ja aistittavissa oli, että Arajärvi on pikkuhiljaa heräilemässä eloon.

Tunnelmallista saunontaa
Tämä maaliskuun ilta oli kirkas, ja aurinko laski kauniisti puiden taakse. Taivaalle syttyi tuhansia tähtiä ja me hipsimme lämmittämään tunnelmallista puusaunaa.
Keskiviikkoisin ja lauantaisin Akaalla on mahdollisuus päästä yleiselle avantosaunalle, mutta myös muulloin on tarjolla oma, yksityinen saunontavuoro pienemmällä saunalla.
Ja juuri täällä me nyt perjantai-iltana teimme tulia kiukaan alle ja vesipataan. Lämpö nousi pikkuhiljaa, ja ensimmäiset meistä pulahtivat jääkylmään järveen. Me nautimme kuumista löylyistä ja kylmästä vedestä. Oli mahtavaa istuskella pienen saunan lämpöisillä lauteilla ja fiilistellä klassista mökkitunnelmaa.
Oli myös mahtavaa vähän myöhemmin kömpiä Nollien lämpöön ja nukahtaa tähtien tuikkeseen.



Luontopolku ja nuotiolounas
Aamulla keitimme kahvit, söimme mukanamme tuomamme aamupalan ja siivosimme mökit seuraavia vieraita varten. Mutta vielä emme suinkaan malttaneet lähteä kotia kohti, vaan suuntasimme viereiselle Arajärven luontopolulle (ks. kartta).

Parkkipaikan kulmalta lähtevä polku on edestakaisin kuljettava, merkitty reitti, jolla on pituutta yhteen suuntaan 7,2 km. Reitti kulkee kauniita polkuja pitkin upeissa sammalmetsissä, mutta mukaan mahtuu myös pitkät pätkät tieosuuksia, talousmetsää sekä mm. hakkuita. Me kuljimme tästä reitistä noin puolet, Kaakkolammille ja takaisin.






Kun palasimme Arajärvelle, oli alueelle ilmaantunut lauantaisaunojia ja avannossa kävijöitä. Nuotiopaikalle oltiin tekemässä tulia, ja mekin sujautimme lounasnyyttimme sopivassa välissä makkaroiden lomaan.
Aurinko paistoi ja väki hymyili. Tunnelma oli rento ja leppoisa. Tännehän olisi mukavaa tulla saunomaan useamminkin!


Monipuolisia aktiviteetteja ja rentoa rönsyilyä
Kesällä Akaan Nolla-kohteessa on mahdollista vuokrata ainakin SUP-lautoja ja soutuvenettä, ja ympärivuotisesti myös fatbikejä. Ja oman tulistelun sijaan Arajärven rannalle voi tilata myös mm. valmiin metsäillallisen.
Täällä riittää siis tekemistä ja puitteita monipuoliseen lomailuun, mutta toisaalta jotain tuntuu puuttuvan. Tai pikemminkin olevan liikaa.
Akaan kohde on Nollan ensimmäinen kumppanuusyrittäjäpaikka, mikä tuo elämykseen omat sävynsä; ympäristö ja yksityiskohdat eivät ehkä vastaa kaikilta osin totuttuja Nolla-standardeja, mutta toisaalta mukana on lisäripaukset rentoutta ja eloa.
Jos siis havittelet autiota yksityisyyttä, totaalista hiljaisuutta ja ylellistä luksuksen tuntua, kannattaa varsinkin kesäviikonloppuisin valita kenties joku muu Nolla-kohde. Mutta jos taas nautit mukavasta retrofiiliksestä, rennosta kesämeiningistä ja helposta autolla pihaan -reissailusta, tämä paikkahan on ihan unelma. 🙂
Oletko jo käynyt?
-Johanna


Lisäinfoa Nolla-mökeistä löydät osoitteesta https://nollacabins.com/.
Lisäinfoa Akaan Nolla-kohteesta löydät osoitteesta https://nollacabins.com/kohteet/akaa.
Lue myös aikaisempi juttuni Isosaaren Nollasta: https://outdoorfamily.fi/nolla-isosaari/! (Mutta huomioi, että tämän kohteen sijaan tällä hetkellä Nollia löytyy muista saarista.)
Muita kiinnostavia majoituspaikkoja löydät osoitteesta https://outdoorfamily.fi/category/majoituspaikat/.
Seuraathan Outdoor Familyä myös Instagramissa!
Vastaa