Lasten rastit

Viisi loistavaa tapaa tutustua suunnistukseen

Jos olet joskus miettinyt aloittavasi suunnistusharrastuksen (tai aktivoivasi jo olemassaolevia taitoja), kannattaa ehdottomasti hyödyntää koronakevään aikana syntynyt, poikkeuksellisen runsas tarjonta!

Me olemme käyneet juoksemassa 9-vuotiaan esikoiseni kanssa lasten rasteja Espoon metsissä, ja tänään korkkasimme 6-vuotiaan kuopukseni kanssa kevään 2020 kiintorastikauden. Lisäksi jälkikasvumme on saanut mitä näppärintä suunnistusoppia katsomalla Youtubesta Helsingin Suunnistajien ilmaisia suunnistuskoulujaksoja. Suuri suositus!

Alla nämä sekä pari muuta loistavaa tapaa ottaa tuntumaa suunnistukseen – ja samalla nauttia metsäretkistä ilman suuria ihmisjoukkoja. 🙂

Lasten rastit ja kiintorastit

1. Omatoimiset kuntosuunnistukset

Klassiset kuntorastit ovat siirtyneet pääsääntöisesti omatoimiharjoituksiksi, mikä tarkoittaa sitä, että esim. ns. tiistairasteille ei tarvitse ehtiä juuri tiistaina, vaan radat ovat metsässä useita päiviä, ja ne voi käydä kiertämässä juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii.

Ratoja on eritasoisia ja -mittaisia, ja niiden kartat voi tällä hetkellä pääsääntöisesti tulostaa netistä.

Näitä omatoimirasteja järjestävät lukuisat suunnistusseurat eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsingin Suunnistajien iltarastit jatkuvat omatoimirasteina heinäkuun 2020 loppuun, ks. lisäinfoa täältä.

Suunnistus lasten kanssa

2. Lasten rastit

Perinteisten kuntorastien lisäksi metsään on rakennettu myös erillisiä, helppoja, erityisesti lapsille ja aloittelijoille tarkoitettuja Lasten rasteja. Näitä löytyy mm. Espoosta ja Helsingistä useasta paikasta, ja kartat voi tulostaa ilmaiseksi netistä.

Ks. Espoon lasten rastit täältä ja Helsingin täältä. Suositus! 🙂

Suunnistus / Lasten rastit

3. Kiintorastit

Edellisten lisäksi monet kaupungit ja suunnistusseurat tarjoavat normaalistikin ns. kiintorasteja. Tämä tarkoittaa sitä, että metsään viedään keväällä iso määrä rasteja, joita voi käydä etsimässä omaan tahtiin koko kesäkauden ajan.

Nyt kartat on päivitetty ja vuoden 2020 rastit ovat etsittävissä!

Esimerkiksi Espoosta löytyy kiintorasteja Oittaalta, Keskuspuistosta, Leppävaarasta sekä lisäksi Iso Vasikkasaaren ja Stora Herrön saarista. Kartat voi tulostaa ilmaiseksi netistä.

Tänä keväänä myös esimerkiksi Kauniaisten Kasavuoren kiintorastikartan saa tulostettua veloituksetta täältä (vaikka normaalisti näitä on myyty ainoastaan valmiina printteinä uimahallin kassalta).

Oman kaupunkisi mahdolliset kiintorastit kannattaa googlata! Näitä nimittäin löytyy todella monesta paikasta. 🙂

Suunnistus / Kiintorastit, Espoo

4. MOBO-suunnistus

Yksi hauska tapa lähteä metsään on MOBO- eli mobiilisuunnistus. Kyseessä on älypuhelimeen ladattava sovellus, jonka avulla omaa puhelintaan voi käyttää niin karttana, kompassina kuin leimasimenakin. Sovelluksesta löytyy valtava määrä ratoja eri puolilta Suomea, ks. https://mobo.suunnistus.fi/.

MOBO-suunnistuksesta voit lukea tarkemmin aiemmasta jutustani osoitteesta https://outdoorfamily.fi/mobo/.

MOBO / Mobiilisuunnistus

5. Ilmainen suunnistuskoulu netissä

Normaalisti keväisin ovat startanneet eri seurojen suunnistuskoulut niin lapsille kuin aikuisillekin. Tänä vuonna näitä kouluja ja kursseja on pitänyt sovittaa vastaamaan koronarajoituksia, ja esim. Espoon Suunnan lasten suunnistuskoulut alkoivat tällä viikolla omatoimiharjoituksina. (Mukaan päässee vielä, ks. espoonsuunta.fi/nuoret/suunnistuskoulu/.)

Helsingin Suunnistajat puolestaan ovat laatineet verkkoon ihan loistavan alkeiskurssin, jonka avulla kuka tahansa voi opetella lajin perusteita omaan tahtiinsa, ks. sites.google.com/helsinginsuunnistajat.fi/alkeiskurssi/. Tämä on ihan mieletön juttu! Kiitos! Kannattaa ehdottomasti tutustua!

(Meillä esim. 6vee oppi suurimman osan karttamerkeistä yhdeltä istumalta tätä katsottuaan. 🙂 )

+ Bonusvinkkinä eväät!

Koska itse olen harrastanut aikoinani suunnistusta kilpatasolla vähän liiankin tosissani, meni vuosikausia (jopa -kymmeniä), ennen kun opin nautiskelemaan metsän kauneudesta ja rauhoittamaan vauhtia pois tiukasta suorituksesta. Mutta viimeistään nyt lasten myötä niin metsä kuin suunnistuskin ovat alkaneet näyttää niitä kaikkia upeita puoliaan. Ja yksi näistä on eväiden nautiskelu jonkun sopivan rastipisteen kupeessa. 🙂 Tätä ei kannata unohtaa! 😉

Evästauko
Retkieväät

Hauskoja rastiretkiä!

-Johanna

Seuraathan Outdoor Familyä myös Facebookissa ja Instagramissa!

Ihanaa, jos tykkäät ja jaat! Kiitos!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.