14.8.2018 julkaisu / 21.6.2018 kirjoitus
Esittelyssä Lopen Iso-Melkutin, eli ihastuttava retkipaikka Lopella, vain 100 kilometrin päässä pääkaupunkiseudulta!
Mikä Melkutin?
Kyseessä on aivan huippupaikka. Melkuttimelle ajaa esim. pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta reilussa tunnissa, ja perillä odottavat hyvät parkkitilat. Parkkipaikalta on noin 900 metrin matka Iso-Melkutin-nimisen järven rantaan, ja järven kiertävän polun matkaksi tulee 5,3 km. (Koko reitti on siis 7,1 km.)
Alue on kaunista ja pääosin helppokulkuista kangasmaastoa ja itse järvi on ihan uskomattoman kirkas! Telttapaikkoja, hienot laavut ja siistit huussit löytyvät sekä itä- että länsirannoilta. (Ja itse asiassa myös järven länsirannalla, ihan telttailupaikan vieressä, on parkkipaikka, vaikkei tätä mielestäni olekaan merkitty karttoihin…)
Pieni patikkamatka yötä vasten
Me lähdimme retkellemme perjantai-iltana työ- ja päiväkotipäivien päätteeksi. Ajoimme reilun tunnin kohti Loppea, Räyskälää ja Iso-Melkutinta. (Navigaattoriin kannattaa syöttää osoite: Tauluntie 146, Loppi.) Perillä lapset olivat innoissaan elämänsä ensimmäisestä varsinaisesta, yön yli kestävästä patikkaretkestä, jossa kuljimme rinkat/reput selässä telttapaikalle muutaman kilometrin matkan (n. 1,5 h).
Olimme mieheni kanssa ahtaneet omat rinkkamme täyteen viiden hengen varusteita ja ruokia, mutta lapset olivat riemuissaan saadessaan kukin kannettavakseen myös omat reppunsa (jotka sisälsivät nuorimmilla unilelun ja retkityynyn, vanhimmalla näiden lisäksi kaksi kevyttä makuupussia).
Juoksimme pitkin pieniä polkuja, pidimme pieniä taukoja, ihastelimme kimmeltävää vettä ja hienoja maisemia.
Osa porukastamme olisi halunnut pystyttää telttamme jo heti ensimmäiseen paikkaan (siis siihen 900 metrin päässä sijaitsevalle telttapaikalle), mutta onneksi jatkoimme matkaa suunnitelmiemme mukaan kohti järven toista laitaa.
Oli hienoa kokea – lasten mittapuulla – kunnollinen patikkamatka, etsiä hyvä telttapaikka, majoittua, syödä eväitä, pulahtaa järveen ja kömpiä unille…
Telttasuositus
Siinä missä edellisellä telttaretkellämme olimme yrittäneet mahtua viiden hengen voimin kolmen hengen pikkutelttaan, olin nyt käynyt ostamassa Budget Sportista halvalla uuden, isomman teltan. Suuri suositus tälle McKinleyn teltalle! Hinta oli vain 129,90 €, leveys peräti 240 cm, tavarat mahtuivat hyvin eteistilaan ja painoa oli kuitenkin vain 5,1 kg!
Sukeltajien suosikkipaikka
Aamulla kävelimme ehkäpä sadan metrin päässä sijaitsevalle sukelluspaikalle uimaan ja ihailemaan superkirkasta vettä.
Koottuamme tavaramme jatkoimme matkaamme kohti järven eteläpuolta. Matkalla oli upeita harjuja (kannattaa poiketa reitiltä ihailemaan kapeita niemiä!), paljon juurakoita, pari vähän haastavampaa alamäkeä ja rutkasti ihailtavaa. Ihan loistava paikka! Uimaankin olisi voinut pulahtaa useammasta kohtaa. 🙂
Suuri suositus!
– Johanna
Tämä juttu on julkaistu alunperin Taidekoti-blogissani.
Iso-Melkuttimesta voit lukea lisää esim. Retkipaikka– ja Outdoors Finland -sivustoilta.
[…] Outdoor Familyn blogipostaus, Retkipaikan juttu ja Luontoon-sivujen […]
Suuri kiitos informatiivisista ja inspiroivista retkikohteiden kuvauksistasi! Olemme aloittelevia telttaretkeilijöitä ja myös 5-henkinen perhe joten blogistasi on paljon hyötyä hyvien retkikohteiden kartoittamisessa nimenomaan lapsiperheen näkökulmasta 🙂
Voi kiitos, onpa ihana kuulla! Oikein mukavia retkiä teille! 🙂 -Johanna