Muutama viikko sitten uutisoitiin Koti-Espoossamme nähdystä sudesta. Pari päivä sitten kohistiin Helsingin puolella jolkotelleesta hukasta. Samaan aikaan keskustelupastoilla naureskeltiin ihmisten susipelolle ja viitattiin mm. siihen faktaan, että edellisen kerran susi on tappanut ihmisen 1800-luvulla. Siis reilusti yli sata vuotta sitten.
Perusteetonta susipelkoa
Susi karttaa ihmistä. Mutta minäkin haluan karttaa sutta. (Jos ihminen pelkää jo tavallista koiraa, voiko hän olla pelkäämättä sutta?)
Viime päivien susihavainnot nostivat mieleeni sen hienoisen puistatuksen, jota tunsin viime syksynä kulkiessamme Tiilikkajärven upeassa kansallispuistossa. Vaikka olin tuolloinkin hyvin tietoinen siitä, ettei varsinaiselle susipelolle ole juurikaan perusteita, en voinut välttää jännityksen tunnetta. Mehän olimme tuolloin keskellä susilauman reviiriä. Olimme alueella, jossa susihavainnot eivät kai ole mikään uutiskynnyksen ylittävä harvinaisuus…
Huikea harju
Tiilikkajärven retki oli syylomaseikkailumme viimeinen ex tempore -etappi. Vaikka Riistahavainnot.fi-sivun susitiedot yrittivät torpata tämän pienen retkemme, onnistuivat Instagramin ja Luontoon.fi-sivuston kuvat houkuttelemaan meidät paikalle.
Jos tarjolla on näin kutsuvan näköinen harjanne, me haluamme päästä näkemään sen. Ehdottomasti.
Ajoimme Pohjoisniemen parkkipaikalle ja suuntasimme kulkumme kohti Kosevaa. Itse olisin ehdottomasti halunnut kulkea koko kapean harjun aivan polun päähän, mutta koska aikataulumme ja seurueemme nuorimmaiset olivat toista mieltä, tyydyimme pieneen pikalenkkiin. Mutta kylläpä oli hieno lenkki!
Osa perheestämme kääntyi takaisin jo ennen Kosevaa, mutta esikoiseni kanssa me juoksimme ihastelemaan tätä ihastuttavaa aluetta, jolta löytyy tulipaikka, kuivakäymälä, pieni autiotupa, telttailualue, rantaa jne. Rakennusten taidokkaasti veistetyt yksityiskohdat ihastuttivat. Maisema oli upea. Voi että, miten hienoa täällä olisi telttailla! Näissä huikeissa maisemissa!
Mutta, mitä jos sudet hyökkäisivät yön pimeinä tunteina…? Mitä, jos ne vanhat sadut lapsia vaanivista, pahoista susista eivät olisikaan pelkkää fiktiota…?
Ei tietenkään kannata antaa pelolle valtaa, mutta mitä, jos susilauma tosiaan piirittäisi telttamme? Mitä jos joukossa olisikin häiriintynyt yksilö? Mitä, jos paha hukka iskisi kiiluvat silmänsä minun omaan pienokaiseeni? Mitä, jos seuraavana päivänä uutisoitaisiin meidän perheemme traagisesta kohtalosta…?
Mitä jos kohtaa suden?
Suurpedot.fi-sivustolla korostetaan sitä, että suden näkemiseen vaaditaan todellista onnea. Tämä peto kun normaalisti tosiaan välttää ihmistä. Mutta mitä, jos susi tosiaan – kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta – olisi tullut eteemme?
Suurpedot-sivusto antamien ohjeiden mukaan tulisi toimia suurinpiirtein seuraavasti:
- Pyri poistumaan paikalta rauhallisesti. (Älä juokse! Alä huuda! Poistu tulosuuntaasi.)
- Jos et pääse poistumaan, kiipeä esim. puuhun tai ison kiven päälle.
- Pysy mahdollisimman rauhallisena ja pelottomana, vältä suoraa kontaktia suteen.
- Jos susi käy kimppuun, taistele! (Toisin kuin karhu, sudelle ei siis pidä esittää kuollutta, vaan pyrkiä pelästyttämään se ja saamaan se luopumaan hyökkäyksestä kiivaalla vastarinnalla.)
- Kohdatessaan uhkaavan suden, tulee soittaa hätäkeskukseen (112). Muista susihavainnoista pitää ilmoittaa ko. alueen riistanhoitoyhdistykselle.
Idästä länteen
Mutta oliko susipelkoni tuolla Kainuun ja Pohjois-Savon rajamailla sen relevantimpaa kuin Espoon Nuuksiossakaan? Miksi en ole suonut susille ajatustakaan telttailessamme vaikkapa Inkoon Kopparnäsissä?
Luonnonvarakeskuksen mukaan susikannan painopiste on siirtynyt idästä länteen, ja yksi lauma näyttäisi elävän juurikin tuolla Inkoon seuduilla (ks. luke.fi). Ja Länsi-Suomi näyttää ihan kuhisevan susia. Mutta kuka onkaan oikeasti nähnyt sutta metsäretkillään? Sen paremmin idässä kuin lännessä? Vaikka olisi samoillut metsissä satoja tai jopa tuhansia tunteja? Niin. Tuskin juuri kukaan.
Eikä tuo Helsingin susikaan kovin uhkaavalta näyttänyt (ks. video).
Pelottomia retkiä!
– Johanna
P.S. Jos telttailu Tiilikkajärven kansallispuistossa faktoista huolimatta epäilyttää, löytyy alueelta Kosevan autiotuvan (2 hlöä) lisäksi myös kaksi varaustupaa: Sammakkotammi (2 hlöä) ja Uiton kämppä (22 hlöä). 😉
Tiilikkajärven kansallispuistosta löytyy lisäinfoa Luontoon.fi-sivustolta.
Koko syyslomaretkeämme koskevan jutun voit lukea täältä.
Outdoor Familyä voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.
