Pienen pieni vaellusopas

Pienen pieni vaellusopas & piipahdus riippusillalla

29.10.2018

Arvostelukappale saatu kustantajalta.

 

“Äiti hei, mä tiedän, mitä sen pojan repussa on! Siellä on housut, sukat, kiikarit ja vessapaperia!”

4-vuotias kuopukseni selailee auton takapenkillä Calazon julkaisemaa Pienen pientä vaellusopasta – ja hihkuu availlessaan kirjan kurkistusluukkuja. Olemme juuri edellisenä päivänä tehneet pikavisiitin Oulangan kansallispuistoon, ja lapseni on innoissaan jo kirjan kannesta.

“Äiti, äiti, nääkin on riippusillalla! Onks se se sama, jolla mekin mentiin?”

 

Pienen pieni vaellusopas

Luukkukirja pienille retkeilijöille

Viime vuonna julkaistu Pienen pieni vaellusopas kuljettaa lukijansa seikkailemaan Karhunkierrokselle. Paksusivuisen kirjan sivuille on piirretty koskia ja siltoja, pitkospuut ja puucee. Siinä ihaillaan Oulankajoen mutkia ja levähdetään laavulla. Siinä melotaan kumiveneellä Myllykoskella ja yövytään tunneliteltassa.

Mukana on muutamia eläimiä ja aukeamallinen retkiruokatarvikkeita. Luhtavillat kukkivat ja hillat hohtavat oransseina. Yötaivaalla loistavat Pienen ja Ison karhun tähdistöt.

Pienen pieni vaellusopas on veikeän värikäs ja yksinkertaisen hauska pikkukirja. Malin Källsenin piirtämistä kuvista löytyy yksittäisiä faktatietoja luonnosta ja retkeilystä. Kuvat ovat tunnistettavissa Karhunkierroksen reitille, mutta tästä huolimatta kirja sopii loistavasti minne tahansa metsään ja kenelle tahansa pienelle retkeilijälle.

Jokaisella aukeamalla on avattavia luukkuja, joiden takaa paljastuu kivoja – ja pitkälti humoristisia – yllätyksiä.

“Äiti, äiti, se karhu on saunassa!”

 

Pienen pieni vaellusopas

Meidän oma Oulanka-visiittimme

Pienen pieni vaellusopas olisi viehättänyt takapenkkiläisiämme missä tilanteessa tahansa, mutta erityisen kiinnostavaksi ko. kirjan teki syyslomasuunnitelmiimme lukeutuva vierailu Karhunkierroksen maisemissa.

Olimme haaveilleet kuuden kilometrin mittaisen Kanjonin kurkkauksen kiertämisestä ja yöstä Savilammella. Vaikka tämä kokemus jäi odottamaan toista kertaa, saimme pienen kosketuksen Oulangan kansallispuistoon palatessamme Karigasniemen mökiltämme ja piipahtaessamme Pienen karhunkierroksen lähtöpaikalla Juumassa.

Tuolta parkkipaikalta pääsimme kulkemaan muutamassa minuutissa parinsadan metrin päässä sijaitsevalle Niskakoskelle ja sen ylittävälle riippusillalle. Tämä oli kokemus, jota lapsemme olivat odottaneet. Se oli heidän ihkaensimmäinen riippusiltakertansa – mutta ei varmasti viimeinen!

“Äiti hei, tässä kirjassakin näytetään, että riippusillalla pitää kulkea yks kerrallaan. Mua ei kyllä jännittänyt yhtään!”

 

Oulangan kansallispuisto

Oulangan kansallispuisto / Pieni karhunkierros

Oulangan kansallispuisto / Niskakoski

Oulangan kansallispuisto / riippusilta

Oulangan kansallispuisto / Pieni karhunkierros

 

Antoisia luku- ja retkihetkiä!

– Johanna

 

Pienen pieni vaellusopas / idea: Fredrik Hjelmstedt, Jonas Sundvall ja Mikko Lamminpää / kuvat ja graafinen suunnittelu: Malin Källsen / Calazo Forlag, 2017

P.S. Jokaisesta myydystä Pienen pienestä vaelluoppaasta lahjoitetaan 20 senttiä Suomen Luonnonsuojeluliiton kuukkelinsuojelutyöhön.

P.P.S. Tervetuloa seuraamaan Outdoor Familyä myös Facebookiin ja Instagramiin!

Ihanaa, jos tykkäät ja jaat! Kiitos!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *